Pihapiirin eläimille vettä!

Pari päivää sitten uutisoitiin pihapiirin eläinten ahdingosta, johon kuiva kevät on johtanut. Täytyy myöntää, että ei tullut mieleenkään eläinten ja lintujen vesipula ennen uutisia ja sitten tulikin kiire miinoittaa piha matalilla vesiastioilla.

Meidän pihassa on onneksi sen verran paljon suojaisaa pusikkoa, kukkapenkkiä ja katvetta, että uskoisin hyönteisiä eli ruokaa pihasiilille riittävän.  

Tässä kuvassa on meidän ihan oma pihasiili, jolla on parikin pesää tontilla. Laitettiin molempien pesien läheisyyteen vesiastiat, ja pidetään tästä lähtien huoli, että niissä on raikasta vettä joka päivä. Samalla juotavaa saavat oravat ja linnut. 

Joten tämä muikkariksi kaikille, joiden pihoissa pyörii non-stop luontovartti, laittakaa matalissa astioissa vettä tarjolle. Se saattaa pelastaa pikkukaverien hengen. 

Flamingo Akaassa?!

Olen aina huokaillut ihastuneena kaiken kitschin perään, mutta pitänyt kuitenkin itseni suurin piirtein hallinnassa, ettei koti ala muistuttaa Floridalaisen kissamummon tiluksia. Mutta aina on kuitenkin hieman tilaa hurmaaville yksityiskohdille, etenkin jos ne ovat pinkkejä flamingoja!

Tämä pinkki flamingo muutti puutarhaamme tällä viikolla, ja se on ystäväni Heinin ansiota. Olin ihaillut hänen pihaltaan löytyvää huikeaa flamingoa vuosi takaperin ja sen alkuperäksi paljastui Lidl. Kyllä, Lidl. Harmikseni tuote oli silloin jo loppuunmyyty, mutta tällä viikolla flamingo (14,90€) teki paluun valikoimiin ja Heinin vinkistä viiletin tuulen lailla kohti Lempäälää heti samana päivänä.

Ja siellä se nyt on, ilahduttaa joka kerta kun vietän aikaa puutarhassa tai katson keittiön ikkunasta. Olen nimennyt tuon kukkapenkin muutenkin pinkkipenkiksi, sillä tulppaanien ja lemmikkien jälkeen odotan maasta nousevaksi vaaleanpunaisia daalioita ja liljoja.