Pari sanaa lomapukeutumisesta ja Instagramin täydellisten kuvien kulissien takaa

Jos katselee Instagramista Cinque Terre -hashtagilla ihmisten lomakuvia, silmissä vilisee eteerisiä kukkamekkokuvia lähes autioilta näyttävillä rannoilla ja maisemapaikoilla. Totuus kulissien takaa on kuitenkin se, että kuvaussessioita näkyi joka puolella ja ihmiset odottivat lopputtoman kauan hetkiä jolloin kuvaan saadaan luotua edes hetkeksi rauhallinen ympäristö yhtä ruutua varten. Kuvista rajataan pois tuhat turistia, jotka pällistelevät vieressä kuvaussessioita. 

Tuli todistettua ”harmonista vuoristojoogaa” vaellusreitin varrella, jossa asanat katkesivat 10 sekunnin välein muiden vaeltajien vuoksi, ”autiorantakuvia” biksuissa rantavedessä ja rinnuksille aseteltua hiekkaa 30 ihmisen ihmetellessä vieressä sekä ”yksin auringonlaskussa märällä T-paidalla rantavedessä” -kuvia, vaikka ranta pullisteli ihmisiä. Monelle nuorelle olisi ihan terveellistä nähdä totuus kuvien takaa, sillä sosiaalinen media on mestari vääristelemään maailmaa täydelliseksi. 

Minun lomalookeistani oli elegantit kaukana, näytin enimmäkseen rantapummilta. Käytin lähes joka päivä tätä seuraavaa valkoista väljää paitaa, joka ehti onneksi kuivua aina yön aikana pesun jäljiltä. En siedä suoraa aurinkoa, joten väljä pellavapaita oli täydellinen lomavaate. Olin 24/7 hikinen, rantahiekassa ja hiukset merisuolassa 😀

Yhdelle illalliselle ”panostin” ja puin jotain muuta. Tässä Benettonin pitkä hame ja Supergan paksupohjaiset tennarit, jotka ostin loppualeista Firenzestä. 

Pellava tosiaan oli materiaalien ykkönen kuumassa Italiassa. Totesin loman lopuksi että lähes kaikki mukaan pakkaamani vaatteet olivat ihan turhia, olin jopa pakannut kaksi takkia 😀 Olisin pärjännyt kaksilla shortseilla, pellavamekolla ja pellavapaidalla koko viikon. 

Tässä viimeisessä kuvassa näkyvä Lavagnan satama oli täysin tyhjä meitä lukuunottamatta, siinä oli ihan aitoa rauhaa. Auringonlaskun katseleminen hyvien ystävien ja riemuitsevien lasten kanssa hyvän illallisen jälkeen oli mahtavaa. 

Sateinen Firenze ja sen kauniit sillat sekä tunnelmalliset ravintolat

Reissun toisena päivänä satoi vettä. Se oli poikkeuksellinen päivä heinäkuisessa Italiassa, jolloin siellä suunnalla ei pahemmin satele. Ajattelimme ettei kepeä sade meitä suomalaisia pahemmin haittaa, ja läksimme tutustumaan Firenzeen. 

Firenzen kauneudesta puhutaan paljon, eikä puheet ole sinänsä yhtään liioiteltuja. Keskustaa ja Arno-jokea halkovat koristeelliset sillat sekä niiden päälle ja reunoille pystytetyt vanhat talot ovat upeita. Puhumattakaan tuomiokirkosta, joka on suorastaan ällistyttävä. Edellisen sanottuani, on rehellisyyden nimissä pakko tunnustaa että odotin enemmän. Ehkä hehkutuspuheet olivat saaneet odottamaan vähintään Atlantista tai sitten jäätävä turistimäärä vaikutti kokemukseen. Rakastuin typötyhjään La Spezian kaupunkiin tulisesti, sillä siellä mahtui olemaan. Objektiivisesti tarkastellen Firenze on kuitenkin kauniimpi.

Olen ihan varma, että off-seasonilla Firenzen koko upeus menisi perille asti.

Kun parkkeerasimme auton ZTL-alueen (historiallinen keskusta, jonne ei saa ajaa) ulkopuolelle ja kävelimme joenrantaan, tunnelma oli kuin viktoriaanisesta kauhufilmistä! Tänä yönä ei kannata kävellä Firenzen kaduilla… Aivan mahtavaa! Ukkosen uhka toimi historiallisissa maisemissa hienosti. 

Sadetta tuli välillä enemmän, välillä vähemmän, mutta ei missään vaiheessa liikaa. Kävelimme joen reunaa pitkin Ponte Vecchion sillalle, joka on kuuluisin Arnoa halkova silta. Sillalle rakennetut talot näyttivät siltä, että kippaavat jokeen ihan justiinsa! Kun vielä miettii niiden ikää… (itse silta on keskiajalta, se on rakennettu vuosina 1335 – 1445). Ponte Vecchio on ainoa silta, jota saksalaiset eivät räjäyttäneet toisen maailmansodan aikana ja täten se on Firenzen vanhin. 

Silta on nähnyt paljon vuosisatojen aikana, mutta nykyään sillä pitävät majaa kultasepänliikkeet. Kerrotaan, että Mussolini antoi suurentaa sillan keskiosan huoneiston ikkunoita, että hänen vieraallaan Hitlerillä olisi paremmat näköalat Firenzen yli.

Ponte Vecchion lisäksi Arnon yli kulkee monta muutakin kaunista siltaa, joilta aukeaa huikeat näköalat joelle sekä kaupunkiin. Meidän tyttö kuvasi innoissaan omalla keltaisella kamerallaan koko Italian reissun, onnea on sen vedenkestävyys. Pienessä sateessakin Anni pystyi pitämään kameraa esillä, kun itse pakkasin kameraani vain syvemmälle reppuun. 

Silloilta on lyhyt matka kohti kohti Firenzen tuomiokirkkoa (Cattedrale di Santa Maria del Fiore), mutta matkalla kannattaa käydä vilkaisemassa myös Palazze Vecchio ja kaupungin keskusaukio, jossa on upea suihkulähde ja paljon patsaita. Tosin näitä tuntuu olevan Firenzessä joka nurkalla, ihan sama mihin suuntaan kävelee. 

Omasta mielestäni päivän hienointa antia oli umpimähkään kaduilla kävely ja sattumanvaraisesti pieneen ravintolaan astuminen, jossa söimme yhden reissun maittavimmista pasta-annoksista. Seurueeseemme kuului kolme alla kouluikäistä, ja myös heille ruoka maistui ällistyttävän hyvin. En edes aloita siitä ruokasäätämisen määrästä, jota meidän tyttö yrittää nykyään joka välissä. Kaikki uusi on yäk, vaikkei palaakaan ole edes maistettu 😀 Se on kuulemma varmuuden vuoksi yäk. 

Firenzen tuomiokirkko on valtava rakennusten kompleksi, joka on niin täynnä runsaita yksityiskohtia että niiden katselemiseen saisi aikaa kulumaan loputtomasti. Kiersimme kirkon pihalla vain ulkona, sillä sisälle oli erittäin pitkä jono. Jos Italiassa on johonkin panostettu, niin kirkot ovat selvästi prioriteettilistan kärjessä. Talot ovat sopivasti rapistuneita ja vähän siihen suuntaan, mutta kirkot aivan viimeisen päälle. 

Jos mahdollista, suosittelen välttämään tuomiokirkon aukion kahviloita ja etsimään espresson muualta. Kuten sanottu, sattumanvaraisesti pieneen ravintolaan astuminen jossain sivukatujen uumenissa saattaa olla todellinen lottovoitto. 

Ja se jäätelö, oi oi! En syö Suomessa mitenkään erityisen paljon jätskiä, mutta Italiassa voisin uida kirsikkajäätelössä! 

Firenzestä ei ehtinyt päivässä saada kuin pintaraapaisun. Tämä kaupunki vaatisi varmasti enemmän aikaa ja vähemmän vesisadetta. Jäi sellainen kutina, että sietäisi käydä uudelleen ajan kanssa jos joskus vielä Italiaan päätyy. Ja ajankohdaksi tosiaan joku muu kuin heinä-elokuu, jolloin koko Eurooppa on liikenteessä.