Vanhaa ketjukauppamuotia – menee jo melkein vintagesta

Joskus vintage määritellään siten, että vaatteen tulee olla vähintään 30 vuotta vanha. Määrielmä lienee keksitty ajalla, kun kasarimuoti oli tuoreempaa kuin 30 vuotta 😀 Kyseisen määritelmän mukaan ysärikin alkaa pian kolkutella vintagen ovea, joten siksi toinen suosittu määritelmä vintage-vaatteiden osalta on 1920-1970-lukujen tamineet.

Oli miten oli, nykyisillä ketjukaupoillakin alkaa olla sen verran historiaa takana, että kirppikseltä saattaa löytää vintageksi luettavaa henkkamaukkaa ja lindexiä. Tämä seuraava second hand -mekko on vanhaa KappAhlia, arvioisin ysäriksi niskalapun ja tyylin perusteella, mutta saattaa olla jotain ihan muutakin.

Uskoisitteko, että virkattu 20’s henkinen hattuni on alunperin Vero Modasta? Ostin sen Oi Ihana Turhamaisuus-Annukan kotikirppikseltä ja hän kertoi, että hattu on ikivanhaa vertsua.

Minna Parikan tummanruskeat Cherryt ovat nekin second hand -löytö. Niiden vintagemaisuus on tietysti ilmiselvää, kuten Parikan vanhemmissa kenkämalleissa usein on.

Vintagea tai ei, kokonaisuuden tyylillä on helppo leikkiä. Ysärimekon saa melko näppärästi käännettyä kohti 20-lukua asustevalinnoilla. Jos pukisin saman mekon maihareiden ja mustan chokerin kanssa, mekko pysyisi omalla vuosikymmenellään. Näin ollen kirppiksillä ei kannata heti kättelyssä hylätä inhokkivuosikymmenen vaatteita (omalla kohdallani ysäri), sillä niissä saattaa olla ainesta.

Muodikkaat syysvaatteet kirppiseltä pikkurahalla – näin se käy

Tällä hetkellä muotilehdet ovat pullollaan inspiraatiota ihanan syystyylin luomiseksi. Imen surutta vaikutteita lehtien ja katalogien sivuilta sekä netistä. Esimerkiksi Paco Rabanne ready-to-wear fall 2019 tarjoaa loputonta inspiraatiota. (Linkki vie Voguen kuviin).

Kun on ensin tarpeeksi uinut inspiraatiomateriaalissa, on aika siirtyä etsimään omasta vaatekaapista tyyliin sopivia vaatteita ja asusteita. Usein sopivia yksittäisiä vaatekappaleita ja asusteita löytyy kotoa, kun siivilöi vaatekaappiaan tietty inspistyyli kirkkaana mielessä. 

Jos nyt kuvitellaan, että musta-valko-minimalisti olisi yllättäen ihastunut Rabannen kukkamekkoon, kannattaa suunnata ensin kirppikselle. Kun on mielessä tietty tyyli, myös kirppiksilla metsästäminen on helpompaa. Yleensä itsepalvelukirppikset ovat halvempia kuin nettikirppikset, joten voi olla mielekästä katsastaa ensin ne. 

Tämä syystyylini on luotu 100% kirppislöydöistä. Näyttää ajankohtaiselta, vaikka mukana on vintagea, modernia sekä merkkivaatteeksi luokiteltava villakangastakki (Armani Jeans – 10 euroa paikallisella kirppiksellä).

Hieman huonommassakin kunnossa olevat kotimaiset vintage-saappaat voi yrittää pelastaa suutarilla. Nämä konjakin väriset saappaat maksoivat kirppiksellä pari euroa ja olivat hintansa mukaisessa kunnossa. Totesin kuitenkin, että luottosuutarini on ennenkin kyennyt ihmeisiin. Huolto maksoi pari kymppiä ja sen jälkeen saappaat ovat olleet aktiivikäytössä jo vuosia! 

Kun ostaa vanhaa suomalaista kenkäosaamista, voi olla melko varma korkeasta laadusta sekä korjausmahdollisuudesta. Ennen vanhaan kengät tehtiin korjattavaksi eikä kertakäyttöisiksi. Sama väite pätee vintage-vaatteisiin. 

Tämä Soya Conceptin mallikappalemekko löytyi Radiokirppikseltä Tampereelta. Sen hinta oli kirppisvaatteeksi todella suolainen (30 e), mutta kyseessä oli käyttämätön mekko jossa laput kiinni. Totesin, että tällä kertaa teen myönnytyksen hinnassa sillä enempää tuskin voi näköiseni mekko ollakaan. 

Käytetyt mekot maksavat kirppiksellä pääasiassa alle 10 euroa, paitsi jos niihin on leivottu merkkilisää. Minulle vaatteen niskalappu on ihan yhdentekevä, etsin omaa tyyliäni merkkien sijaan. 

Ylipitkä vintage-kaulakoru maksoi muistaakseni 0,50 euroa. Vanhat korut ovat kirppiksillä suorastaan naurettavan halpoja, joten ihan erityisesti kannattaa penkoa epämääräiset tilpehöörikasat. Käsiin saattaa osua kauniita vanhoja rintaneuloja, rannekoruja ja kaulakoruja eurolla kahdella.