Islannin etelärannikko
Kun jatkoimme matkaa Kultaisen kierroksen jälkeen kohti eteläisintä Islantia, maisemat alkoivat muuttua radikaalisti. Piipahdimme ihastelemassa kaunista Seljalandsfoss-vesiputousta, jonka taakse pääsi kävelemään.
Jökulsárlon / jäätikkölaguuni
Jäätikkölaguuni mainitaan usein Islannin kauneimpana nähtävyytenä. Mielestäni se oli kauneuden lisäksi aavemainen ja jopa surullinen. Lahdella kelluvat jäävuoret ovat alkaneet irrota jäätiköstä noin 40 vuotta sitten. Siinä voi sitten kukin pohtia omaa suhdettaan ilmastonmuutokseen ja siihen, onko minulla oikeastaan enää oikeutta lentää Islantiin ihmettelemään maailman kauneutta. Katselin hiljaisia jäävuoria erittäin ristiriitaisin mielin.
Jäälautat matkaavat lopulta laguunilta merelle, kunhan sulavat tarpeeksi mahtuakseen kapeasta kohdasta läpi. Meren puolella voikin sitten ihastella Diamond Beachiksi nimettyä rantaviivaa, jonka mustalle hiekalle huuhtoutuu pieniä jääkimpaleita.
Kesäkaudella jäätikkölaguunille voi ostaa venekyydin, jolloin pääsee ihastelemaan luontoa lähempää. Meidän vierailumme aikana oli kuitenkin koko viikon karsein keli, joten ihailimme hylkeitä ja jäävuoria rannalta käsin. Kuvista ei välity se, kuinka jäätävä tuuli ja vesisade tuona päivänä oli.
Vaikuttavuudessaan jäätikkölaguuni on lähes epätodellinen, joten jos Islantiin asti menee, tätä paikkaa en jättäisi väliin.
Reynisfjara black sand beach
Islannin etelärannikon huikea rantaviiva oli kokonaisuudessaan elämys, jota en unohda ikinä. Massiiviset vuoret valuivat myrskyävään mereen ja tuuli riuhtoi kaiken tieltään.
Tällä näköalatasanteella sai pitää piposta kiinni, tai vaihtoehtoisesti heittää sille hyvästit lopullisesti.
Kovin myrsky kohdallemme osui mustahiekkaisella Reynisfjaran rannalla, jonka sanotaan olevan Islannin vaarallisin ranta. Aaltojen voima on aivan käsittämätön, joten ei ihan oikeasti kannata mennä aivan rantaan asti. Tällä rannalla on kuollut ihmisiä, jotka aalto on napannut mukaansa. Meri ei äkkiseltään näytä siltä, etteikö sieltä voisi ihan hyvin uida takaisin, mutta se on petollista harhaa. Joten pysy turvallisen kaukana rannasta ja ihaile korviahuumaavaa pauhua, kun valkoiset vaahtopäät räjähtävät mustalle hiekalle.
Sateisena päivänä tuntui siltä, kuin olisi astunut mustavalkofilmiin.
Black sand beachillä on myös kaunis laavakiviluola, jonka basalttiseinillä kukat kasvavat kuin amppeleissa. Kuvat on otettu kännykällä aivan kauheassa myrskyssä, joten laatu ei ole näissä ihan priimaa. Olen todella ihmeissäni, että puhelimeni on vielä hengissä 😀
Pysähdy aina kun siltä tuntuu
Eteläisin Islanti oli maisemaltaan sellainen, että auton olisi voinut pysäyttää kilometrin välein. Road tripin hienous piileekin juuri siinä, että saa tehdä juuri kuten itse parhaaksi näkee: katsella vihreästä sammalesta hohtavia laavapeltoja, hiljentyä jäätikön edessä, patikoida vesiputouksen taakse, pysähtyä mustille rannoille, ihailla meritrolleja tai silitellä heppoja. Kaikki tämä yhden päivän aikana.
Parasta etelässä on se, että turistimassat kääntyvät Kultaisen kierroksen jälkeen takaisin Reykjavikiin ja road trippaaja saa jatkaa matkaa kaikessa rauhassa. Vain kourallinen turisteja kiertää saaren ympäri, joten hengitystilaa riittää Seljalandsfossilta eteenpäin reilusti.
Toisen matkapäivän päätteeksi lähtemättömän vaikutuksen teki myös ensimmäinen maistiainen Vatnajökullista, jota on ihmetellyt karttapallon valkoisena alueena jo ala-asteikäisenä. Vaikka suomalaiselle lumi ja jää ei ole kovin eksoottista, vuorilta valuva jäätikkö oli kuitenkin vaikuttava.
Toinen yöpaikkamme oli Hoffissa, Vatnajökullin kainalossa.
Kyllä kelpasi aamulla jatkaa matkaa itää kohti näissä maisemissa:
