Paljettiturbaanin lumoissa

Täytyy myöntää rehellisyyden nimissä, että Mustahöyhenen paljettiturbaani on niin hieno, että en haluaisi laittaa sitä eteenpäin 😀 Mutta kipaisen kuitenkin kiltisti postiin, sillä Mustahöyhenen arvonnassa paljettikoristuksen kutreilleen voitti Saapra! Voittajalle on laitettu sähköpostia juuri äsken. Olkoon Saapran ja paljettien yhteiselo täynnä säihkettä. Paljon onnea!

Kevään herkullisimmat asusteet – Voita upea Mustahöyhenen paljettipanta tai Marion Godartin korvakorut!

*Arvontapalkinnon sponsoroi Mustahöyhen / tuotteet kuvauslainassa / korvakorut saatu Mustahöyhenestä

Postauksen lopusta löytyy arvonta, josta voit voittaa tulevan lempiasusteesi.

Helsinkiläinen asusteputiikki Mustahöyhen on erikoistunut näyttäviin hattuihin, koruihin, viuhkoihin ja muihin asusteisiin. Tänä keväänä Korkeavuorenkadun kivijalkamyymälä sai rinnalleen myös verkkokaupan, jonka myötä on helppo tutustua valikoimiin. Sanoisin kuitenkin, että näiden herkkujen kanssa ns. näppituntuma on paras, sillä kliiniset tuotekuvat eivät tee aina oikeutta upeille asusteille.

Sitäpaitsi erikoiset kivijalkamyymälät ovat elämys itsessään. Sanotaan, että kaikki kauppa siirtyy lopulta nettiin, mutta Mustahöyhenen kaltaisten erikoisliikkeiden kohdalla toivon, että näin ei käy. 

Mustahöyhenen Elina valikoi näytille kevään huikeimmat asusteet, joista rakentelin fiiliksen mukaan erilaisia settejä. Tämä seuraava paljettipanta löytyy Mustahöyhenen oman tuotemerkin alta. Mustahöyhenen tuotteet valmistetaan käsityönä Suomessa. Paljettipannan kaverina on ranskalaisen Marion Godartin värikäs rannekoru:

Myös nämä elefanttikorvikset (klipsit) ovat Godartin tuotantoa. En olisi tuotekuvien perusteella uskonut, miten hienot nämä ovat. Toivottavasti kuva tekee edes hieman oikeutta. Korvikset ovat täydellinen pari harmaasävyisille ja pinkeille hiuksilleni:

Erityisherkkuna kuvissa vilahtelee espanjalaisen Olelen kukkakuosinen puuviuhka, joka tuo sopivasti dramatiikkaa mihin tahansa asustekokonaisuuteen. Olelen viuhkat on pakattu nahkaiseen koteloon, joilloin niitä on helppo kuljettaa käsilaukussa mukana. Viuhkalle olisi tottavie ollut viime kesän hellejaksolla käyttöä!

Keltaisten Godartin lehdykkäkorvisten kanssa kanssa kävi niin, että siskoni osui paikalle juuri silloin kun otin postauksen kuvia. Hän osti siltä istumalta korut itselleen. Totesin Elinalle, että jos tuotepaketti odottaa arvonnan lopputulosta casa de Tapojärvessä, myyn pian kaikki korut eteenpäin 😀

Pinkki flamingo on oma vanha rintakoruni (lemppari), mutta koska sekin on Godartin, laitoin linnun kuvaan mukaan. Korurasiassa istuva punainen veikeä kissa edustaa uudempaa uutta rintakorurintamalla:

Huikean överit Godartin kaulakorut ovat sitä luokkaa, että ne eivät rinnalleen juuri muita asusteita kaipaa. Mutta koska enemmän on aina enemmän, lisäsin korviin suuret helmiäisvaaleanpunaiset nappikorvikset, ja otin kynsilakkauksiin inspiksen suoraan koruista. 

 

ARVONTA:

Voittaja saa valita tulevan lempiasusteensa kolmesta vaihtoehdosta: Mustahöyhenen turkoosi paljettipanta, Marion Godartin helmiäisvaaleanpunaiset suuret nappikorvikset tai näyttävät graafiset korvikset. Molemmat korvakoruvaihtoehdot ovat klipsejä, eli korvissa ei tarvitse olla reikiä. 

1. Keksi nimimerkki ja jätä myös sähköpostisi sille varattuun kenttään. Sähköpostia käytetään ainoastaan voittajan kontaktointiin.

2. Kerro kommenttikentässä minkä palkintovaihtoehdon valitsisit ja miksi?

3. Vastausaikaa on 6.5.2019 kl 23:59 saakka. 

ONNEA ARVONTAAN!