Kategoria: MATKAT

Valohoitoa Lapissa – lunta, revontulia ja pastellisävyisiä auringonlaskuja

Vietimme viime viikolla talvilomaa Levillä. En tällä kertaa ottanut mukaan kameraan jalustaa, sillä en uskonut hetkeäkään mahdollisuuksiini bongata revontulia. VIRHE!

Heti ensimmäisenä iltana taivaalla loimusi vihreitä nauhoja ja ilman jalustaa niiden kuvaaminen oli täysin mahdotonta. Yhyy! Tyydyin nauttimaan valoshowsta, mutta kokeilin kuitenkin epätoivoisena tukea kameran auton katolle, että saisin edes yhden todistekuvan. 

Tässä se on. Pahus sentään, en enää koskaan lähde Lappiin ilman jalustaa. 

Olen nähnyt revontulia viimeksi lapsena, joten tämä oli aivan huikea kokemus. 

Yöllisen näytöksen lisäksi Lappi tarjoili upeaa valoa myös päivisin. Pastellisävyinen taivas vaihteli sävyjään päivästä toiseen, ja tuli käytyä huokailemassa Suomen kauneudelle useampaan otteeseen tunturin laella. 

Tänne Hämeeseen saapuessa pimeys tuntui hetkellisesti murskaavalta, mutta näin päivän parin jälkeen siihen on taas tottunut. Meillä ainakin on täällä etelämmässä selvästi pidempi päivä, Lapissa valoa riitti vain muutama tunti. 

Talvinen luminen maisema ja valo on jotain sellaista, mitä olen selvästi kaivannut. En ole yhtään talvi-ihminen, mutta lumen mukanaan tuoma kirkkaus on tärkeää. 

Ruskaretkellä – nyt on kotimainen maisema vertaansa vailla

Kehotin itseäni ja kaikkia muitakin lähtemään viikonloppuna ruskaretkelle metsään. Kannatti, sillä maisemat olivat parasta mitä Suomi voi syksyintoilijalle tarjota, ja kahvikin maistui paremmalta ulkona. 

Me pakkasimme eväät reppuun ja lähdettiin ihan perinteiseen tapaan retkelle. Rapolan muinaislinnan kivimuurit sekä maisemat Vanajan yli tekevät vaikutuksen joka kerta, ja harjuilta löytyy aina uutta ihmeteltävää. Tällä kertaa löysimme Annin kanssa täydellisen kärpässienen ja maagisen punaisen pensaan keskeltä metsää. 

Meidän perheen retkillä normitilanne on se, että äiti eli minä häviän kameran kanssa pusikoihin. Nautin metsän valokuvaamisesta, vaikkei harrastuksella ole sen ihmeempää päämäärää. Itse toiminta on jo riittävän meditatiivista. 

Perheemme 5-vuotiaalle metsä on suuri agilityrata, jossa voi juosta harjun polkuja ylös ja alas, kiipeillä kivillä ja kerätä maasta käpyjä ym. matkamuistoja. ”Äiti, vien tämän jäkälän talvilomalla Lappiin poroille”. Selvä.

On kiva seurata, kuinka lapsessa syttyy ilo välittömästi kun päästään metsään. Hauska, että sama palaute saatiin myös päikystä – Anni tykkää metsästä. Tytön kasvaessa voimme tehdä koko ajan pidempiä metsäretkiä, sillä hän jaksaa kävellä jo monta kilometria vailla väsymystä. Voisi ehkä harkita tälle syksylle jo Torronsuon pitkospuita.