Avainsana: TV

Selasin tässä iltana eräänä Netflixiä toisella silmällä ja etsin jotain, jonka tahtiin neuloa. Silmiini osui Ipaneman Tyttö (Coisa Mais Linda), brasilialainen sarja, joka sijoittuu 50-luvun Rioon. Odotin jotain telenovelamaista höttöä, mutta jouduin laskemaan kutimet käsistäni jo ensimmäisen 10 minuutin jälkeen ja keskittymään kunnolla. Ipaneman tyttö sukelsi paljon syvemmälle.

Päähenkilö Maria Luiza saapuu Rioon suurin toivein, mutta huomaa tulleensa aviomiehensä pettämäksi ja ryöstämäksi. Yläluokkainen nainen voisi kääntyä kannoillaan ja palata rikkaan isänsä siipien suojaan, mutta kohtalo päättää toisin. Sisuuntunut ja tulinen nainen päättää pärjätä omillaan tilanteesta huolimatta ja aikoo perustaa Rioon bossa nova yökerhon.

Jokainen meistä tietää, millainen naisen asema on ollut 50-luvulla, kun tasa-arvo tarkoitti enimmäkseen sitä, että naisella on oikeus olla olemassa, kunhan muistaa paikkansa miehen palvelijattarena, rakastajana ja keittäjänä. Sarjassa seurataan useampia naisia eri yhteiskuntaluokista niin kiinnostavalla tavalla, että jäin koukkuun välittömästi. Millaista oli olla ainoa naistoimittaja koko mediatalossa tai mitä odotuksia kohdistui poliitikon puolisoon? Ipaneman tytön kaikki naishahmot ovat erittäin kiinnostavia ja keskenään erilaisia, joka on oikeastaan aika harvinaista TV-sarjalle.

En saanut ihan sitä kepeyttä mitä alunperin tilasin, vaan paljon enemmän. Kiinnostavan tarinan lisäksi sarjan puvustus ja maisemat ovat unenomaisen kauniita. Tällaisena synkimpänä mahdollisena vuodenaikana on melkein piinaavaa katsoa brasilialaista valoa ja sinistä taivasta. Mutta nojatuolimatkakin on matka. 

Iso suositus tälle sarjalle.

Philip Pullmanin Universumien Tomu -trilogia on yksi kaikkien aikojen suosikkikirjasarjani. Ensimmäisestä kirjasta, Kultainen Kompassi, vuosia sitten tehty elokuva oli jokseenkin pettymys, jossa puuttui kaikki kirjojen rosoisuus ja taika. Hollywoodilla silattuna tuo upean maaginen maailma ei yksinkertaisesti toimi.

Universumien Tomu on fantasiaa, mutta erittäin helposti lähestyttävää sellaista. Sanoisin, että nämä kirjat kannattaa lukea vaikka fantasiagenre ei yleensä olisi se omin juttu. 

Olin aika jännittynyt, kun BBC ja HBO julkaisivat tiedon, että alkavat kuvaamaan His Dark Materials -sarjaa. BBC:ltä voi yleensä odottaa aika eeppistä meininkiä ja tietysti laatua, joten uskalsin olla toiveikas. 

Nyt, ensimmäisen jakson katsoneena, alan olla jo innoissani! TV-sarja on selvästi uskollisempi kirjoille, joka on tällaisen tosifanin mielestä hyvä asia. Päähenkilö Lyraa näyttelevä Dafne Keen on ihastuttava, ja pelottavan paljon juuri sellainen, millaiseksi Lyran olen aina kuvitellut. Ruth Wilsonin Mrs Coulter on myös juuri sellainen, mitä laatusarjalta toivoinkin: ensi näkemältä silkkaa hunajaa valuva, mutta kuitenkin hienovaraisen pahaenteinen pahishahmo. Castingistä ei ole tässä vaiheessa vielä pahaa sanottavaa, vaikka lordi Asrielin olisin suonut olevan aavistuksen pelottavampi. Kirjassa mies on aluksi suorastaan jäätävän tunteeton.

Universumien Tomu sijoittuu historialliseen Oxfordiin. ”Orpolapsi” Lyra kasvaa keskellä yliopistomiljöötä, setänsä lordi Asrielin suojeluksessa. Maailmassa valtaa pitää Magisterium, joka leimaa mielellään kerettiläiseksi kaiken toimintaansa uhkaavan. Tutkimusmatkailija Asriel on koko multiversumia mullistavan löydön partaalla, ja Magisterium ei suhtaudu tutkimukseen hyvällä. Pullmanin alkuperäisissä teksteissä onkin nähtävissä melko alleviivattua kritiikkiä uskontoja kohtaan. Nähtäväksi jää miten asia käsitellään TV-sarjassa. 

His Dark Materials on ennen kaikkea seikkalu, jossa aikuiset ovat merkittävissä sivurooleissa, lasten viedessä isoimman siivun estradista. Lyra tekee kaikkensa siepatun ystävänsä pelastamiseksi ja seikkailu kuljettaa tytön aina Lontoosta jääkarhujen maille pohjoiseen, ja tarinan edetessä lopulta myös kokonaan toiseen maailmaan. 

Meille suomalaisille Pullmanin tuotannosta löytyy kiinnostava lisämauste. Noitien kuningatar, Serafiina Pekkala, ja hänen daimoninsa Kaisa ovat alkuperäisteoksissakin täsmälleen em. nimisiä. Sarjassa näyttelee myös suomalainen Pasi Remsu. Muistaisin joskus lukeneeni, että Pekkalan nimi on valittu täysin umpimähkään puhelinluottelosta, mutta on mahdollista että muistan väärin. 

Sarja toiminee ihan sellaisenaankin, mutta suosittelen aivan ehdottomasti tätä kirjasarjaa myös. Sen voi antaa myös nuorisolle luettavaksi, sillä tarina vie varmasti mukanaan niin nuoremmat kuin vanhemmat. 

HBO julkaisee yhden jakson viikossa, joten sarjamaratonia tästä ei saa vielä aikaan. Ei auta kuin kiltisti odottaa.