Meidän 16-vuotias eläkeläiskissamme on näkynyt tässä blogissa alusta asti ja tasaisin väliajoin sen kuulumisia kysellään. Joten tässä tulee. Kuningatar Nöpö alkaa olla jo iällä, ja ikä myös alkaa karvakaverissa pikku hiljaa näkyä. Mutta onneksi mitään isoja ongelmia ikäneidolla ei ole.
Kulku ei ole enää kovin sulavaa, mutta toisaalta kissamme on ollut aina kömpelö. Ja omanarvontuntoinen. Nöpö ei todellakaan hyppää hyllyille tai mihinkään puolta metriä korkeammalle, kuten esimerkiksi portaikon lapsiportin yli. Tiedättekö yhtäkään kissaa, jota pidättelisi matala vauvaportti…. 😀 Hän odottaa, että portti avataan, ja ilmoittaa tyytymättömyydestään palvelun hitauteen kunnon naukaisulla.
Lempipaikka on ikkunalaudalla, kuten nenänjäljistä ikkunassa sekä verhojen kissankarvakuorrutteesta voi päätellä.
En tiedä kuinka paljon meidän kuningattarellamme on vielä vuosia jälkellä, mutta eläinlääkärin alkuperäinen arvio sydänvikaisesta kissasta, ”tuskin elää vuoden vanhaksi”, meni jokseenkin pieleen. Joka tapauksessa tämä on ensimmäinen vuosi, kun huomaan kissassa vanhuuden merkkejä. Arvon leidi mm. lasketteli eräänä päivänä portaat alas pyrstöllään, kun liukastui ylätasanteella. Ei ihan perusvahinko kissoille yleensä, mutta Nöpö on Nöpö. Myös uni maistuu nykyään enemmän kuin ennen, ja hän poistuu yläkertaan nukkumaan jo ennen meitä. Nöpö on koko elämänsä tullut samaan aikaan nukkumaan minun kanssani 😀
Kun on asunut eläimen kanssa kohta 17 vuotta yhdessä, nämä vanhuuden merkit ihan suoraan sanottuna pelottavat. Järkevänä ihmisenä tiedän, että kissani alkaa olla jo ehtoopuolella, mutta sitä on silti vaikea hyväksyä. Olen pian asunut Nöpön kanssa yhdessä kauemmin kuin yhdenkään ihmisen kanssa!
Toisaalta moni katti puksuttaa yli 20-vuotiaaksi, joten eihän sitä koskaan tiedä. Karvainen taistelijamme on touhunnut sydänviastaan huolimatta jo pidempään kuin kukaan olisi uskonut.
