Kehotin itseäni ja kaikkia muitakin lähtemään viikonloppuna ruskaretkelle metsään. Kannatti, sillä maisemat olivat parasta mitä Suomi voi syksyintoilijalle tarjota, ja kahvikin maistui paremmalta ulkona.
Me pakkasimme eväät reppuun ja lähdettiin ihan perinteiseen tapaan retkelle. Rapolan muinaislinnan kivimuurit sekä maisemat Vanajan yli tekevät vaikutuksen joka kerta, ja harjuilta löytyy aina uutta ihmeteltävää. Tällä kertaa löysimme Annin kanssa täydellisen kärpässienen ja maagisen punaisen pensaan keskeltä metsää.
Meidän perheen retkillä normitilanne on se, että äiti eli minä häviän kameran kanssa pusikoihin. Nautin metsän valokuvaamisesta, vaikkei harrastuksella ole sen ihmeempää päämäärää. Itse toiminta on jo riittävän meditatiivista.
Perheemme 5-vuotiaalle metsä on suuri agilityrata, jossa voi juosta harjun polkuja ylös ja alas, kiipeillä kivillä ja kerätä maasta käpyjä ym. matkamuistoja. ”Äiti, vien tämän jäkälän talvilomalla Lappiin poroille”. Selvä.
On kiva seurata, kuinka lapsessa syttyy ilo välittömästi kun päästään metsään. Hauska, että sama palaute saatiin myös päikystä – Anni tykkää metsästä. Tytön kasvaessa voimme tehdä koko ajan pidempiä metsäretkiä, sillä hän jaksaa kävellä jo monta kilometria vailla väsymystä. Voisi ehkä harkita tälle syksylle jo Torronsuon pitkospuita.
Ihania kuvia!
Tiedätkö Nahkialnvuoren ja uudet portaat….siitä puusiltaa pitkin yli kolmostien,siellä myös hienot maisemat ja laavu. Kauniita kuvia. t Riitta, Viialasta