Hautausmaat ovat vaikuttavia vierailukohteita. Olen ennenkin sanonut, että historianörtille näissä paikoissa ilma on sakeampaa kuin muualla. Niin paljon paikallishistoriaa, ihmiskohtaloita ja tarinoita, että ne ovat lähes käsinkosketeltavia.
Nokialla sijaitsee Pitkäniemen psykiatrisen sairaalan hautausmaa. Se ei ole sairaalan yhteydessä, vaan täysin irrallaan keskellä metsää. Pienelle hautausmaalle johtaa kävelypolku, joka jo itsessään kertoo ettei kyseessä ole ihan tavallinen paikka.
Tunnelma on lähes epätodellinen, kun yhtäkkiä polun päässä näkyy vanhat, aavistuksen repsottavat, portit. Jos on sattunut katsomaan elokuvan Uinu Uinu Lemmikkini (80-luvun versio), se saattaa käydä mielessä polkua kävellessä. Tosin tämän hautausmaan näkemät kauhut ovat olleet todellisia, sillä 1900-luvun alkupuolella mielisairaalan asiakkaita ei pidetty edes ihmisinä.
Pitkäniemen hautausmaalle on haudattu vuosina 1902 -1964 426 Pitkäniemen potilasta. Hautakiviä on jäljellä vain muutama, joissa niissäkin saattaa olla pelkkä etunimi. Sairaalassa kuolleille ei pidetty hautajaisia, vaan pappi suoritti lyhyen siunaamisen haudalla.
Kuten hautausmaihin yleensä, myös Pitkäniemen hautausmaahan liitetään muutamia kummitusjuttuja, jotka ovat muokkautuneet paikallisten suussa vuosikymmenten aikana. Yksi varmasti kuuluisin tapaus on hautausmaalla ilmestyvä lyhtyä kantava vanha mieshahmo, joka seuraa vierailijaa ja osoittaa porttia lähtöajan koittamisen merkiksi. Tarina kertoo, että kyseessä olisi Pitkäniemen sairaalan vanha vahtimestari.
Herra ei tullut häätämään meitä pois, mutta ei kyllä kauaa viivytty muutenkaan. On vaikea pukea sanoiksi millainen tuntu paikassa on. Näin jälkikäteen sanoisin, että autotien äänet kaikkosivat ja tilan täytti hiljaisuus. Siinä vaiheessa otimme jo suunnan kohti porttia. Mielikuvitus tekee helposti tepposet, jos on sitä luokkaa vilkas kuin minulla.
Vierailijoiden kannattaa pitää mielessä, että hautausmaa on rauhoitettu muinaisjäännös ja käyttäytyä vierailulla sen mukaisesti.
Pitkäniemen yli satavuotiseen historiaan voi tutustua esimerkiksi täällä.
Olipa mukava lukea tämä juttu, menen päivittäin tästä töihin ohi. Itsekin tiesin paikan olemassaolosta vasta viime kesänä,kun kuulimme paikasta ja oikein ruvettiin selvittämään,missä tämä on. Polun päähän on vähän piilossa.
Se on tosiaan vähän yllättävässä paikassa, mutta Nokialla asuva siskoni johdatti perille. Hienoa, että tällainen pala historiaa on ymmärretty säilyttää sekä ylläpitää.
Tätä ei olisi saanut julkaista! Siinä meni paikan yksityisyys, se on piilossa ihan syystä.
Pitkäniemen sairaalan perinneyhdistys opastaa perille kartan kera. Suomessa muinaismuistot ovat yleensä avoimia vierailukohteita ja meidän kaikkien yhteistä kulttuurihistoriaa, kunhan käyttäytyy kohteessa lain edellyttämällä tavalla. En koskaan kävisi paikassa missä ei ole sallittua käydä.
Jos erikoiset hautausmaat kiinnostaa, kannattaa suunnata Nottbeckien yksityiselle sukuhautausmaalle Lielahteen ensi sunnuntaina 7.7. klo 11-13, kun Museo Milavida pitää hautausmaan portteja auki ja tarjoaa ilmaisen opastuksen hautausmaalla. Todella mielenkiintoinen paikka, täynnä historiaa ja jännittäviä tarinoita! Hautausmaa on avoinna vain kesäkaudella kerran kuussa sunnuntaisin, täältä lisätiedot ja sijainti: http://museomilavida.fi/museo-milavida/ajankohtaista/ 😊
Tuolla on ollut tarkoitus käydä, mutta aina missannut vierailuajat! Kiitos vinkistä 😊
Se on kyllä jännä tuo tunnelma paikoissa, missä on historian saatossa tapahtunut synkkiä asioita. Esimerkiksi Riiassa Latvian kgb:n entinen päämaja on sellainen paikka, missä keskellä kaupungin sykettä lämpimänä kevätpäivänä oli vierailuni aikana painostavan hiljaista ja todella kylmä.
Täytyypä käydä Pitkäniemen hautausmaalla vierailemassa, jos se joskus matkan varrelle sattuu. Kiitos vinkistä!
Mielenkiintoinen postaus, Nelliina! Minäkin tykkään käyä hautuumaissa, etenkin matkoilla. Ne ovat jotenkin niin rauhoittavia. Tuossa hautuumaassa on kyllä omanlaisensa tunnelma. Hyvää kesää!
Hienoa, että pidit paikasta. Käyn siellä usein, koska pidän paikasta ja olen ystävystynyt paikan kummituksen kanssa. Hän on nimeltään Kalla Oskari. Hän on kotoisin Kivennavalta ja rippikirjassa lukee Carl Oscar ja hän todella oli Pitkäniemen vahtimestari. Kyseessä on laitoshautausmaa ja siksi siellä ei ole hautauasmaan haltijaa, mutta hautausmaan haamu sentään on ja sen kunnian sai Kalle Oskari. Tutustuimme, kun tutkin paikkaa kirjaani varten ja Kalle Oskari tuli ihmettelemään mitä oikein puuhaan. Selitin asian ja siitä lähtien olemme olleet kavereita. Hautausmaan takosasta nousee polku Maatialanharjulle ja siellä on polun yli kaatunut suuri puu, jolla usein istumme ja juttelemme. Kalle Oskarilla, kuten yleensäkin haamuilla on mukavat oltavat, mutta on joitakin rajoitteitakin. Kalle Oskari voi vapaasti liikkua hautausmaan lähiympäristössä, mutta ei pidemmällä. Niinpä hän ei pääse käymään vanhalla työmaallaan muutoin kuin elävän seurassa. Valitettavasti elävät karttavat ja pelkäävät Kalle Oskaria. Niinpä me usein ajelemme yhdessä Pitkäniemessä ja muuallakin ympäristössä.
Vakavasti puhuen hautausmaasta on enemmän tietoa kirjassa ”Länsirajan tarinoita” Petsanmäestä Kalkkuun. Kalkun ja lähiympäristön historiaa,” Löytyy PIKI-kirjastoista ja siinä on juttua muistakin mielenkiintoisista paikoista.
Hyvää jatkoa!